tiistai 7. kesäkuuta 2016

Pois pöydältä!

Harva asia ärsyttää niin paljon kuin ne tavarat, joille ei vain ole mitään kunnollista paikkaa. Ne lojuu pöydillä ja niitä siirtelee sen mukaan aina pois tieltä, kun siltä tuntuu. Ja kun niitä tarvitsee, niin saa muistin syövereistä miettiä, mihin hittoon ne viimeksi oli laittanut.

Yhdet tällaista ärsytystä aiheuttavat ovat meidän talodessa aurinkolasit. Niitä kahdellakin ihmisellä voi jo olla puolitusinaa (kuten meillä). Googlaamalla onneksi löytyy moneen asiaan ratkaisuja. Löysin kivan idean aurinkolasitelineestä Kehys Maailmani -blogista, josta tein hieman sovelletun version.

  

 
Tarvikkeinani oli ainoastaan Ikeasta ostettu valmis kehys, jämä kankaanpala sekä koruissani käyttämää koruvaijeria. Ensin oli tarkoitus kirpputorilta etsiä jokin kehys, mutta turhauduin lopulta etsimiseen ja ostin halvan kehyksen Ikeasta. Koruvaijerin sijaan varmasti käy myös normaali vaijeri, siima tai rautalanka.

Päällystin kehyksen taustapahvin käyttämällä kuumaliimaa, niittasin vaijerin pohjaan kiinni ja vahvistin vielä kuumaliimalla ja TADAA! Se oli valmis. Kehyksen ''etulasi'' meni säästöön, jos sitä voisi vaikka hyödyntää joskus jossain. Seinällehän tuo päätyy, kunhan saadaan aikaiseksi. Siihen asti ''teline'' komistaa eteisen tasoa. Tietääpähän ainakin, mistä noukkia mieleiset lasit, kun lähtee ulos! Täyteen tuo tulee meidän taloudessa, kuhan molemmat löydämme kaikki häikäisynestovälineemme ''sieltä nurkista''.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Miten elää hetkessä...

... Kun jatkuvasti pitää suunnitella tulevaa?

Viime aikoina taas tuntunut kovin vaikealta suunnata katseena vain nykyhetkeen ja olla murehtimatta tulevaisuutta.

Ensinnäkin pahuksen kesä on tuloillaan, ja se osalta on ollu pakko ajatella tulevan kesän taloutta ja joulusta lähien. Mistä rahaa, jos ei saa töitä? Stressi siitä, ettei töitä näytä tulevan. Ottaako kesäopintoja ja kuluttaa tukikuukausia? Kesä on kuitenkin melkein jo ovella, joten sen suunnitteleminen ja pohtiminen ei vielä ole se kaukaisin asia, jota joutuu nyt miettimään.

Jos ja kun osallistun kesäkursseille, joudun miettimään erilaisia vaihtoehtoja viimeiselle puolelle vuodelle opiskelujen osalta; mistä saan töitä, kun tukikuukaudet loppuvat? Mitä jos en saa töitä? Mitä jos opinnäytetyön saaminen kasaan ei onnistukaan vuodessa vaan joudun kuluttamaan siihen sen opetussuunnitelmassa olevan 1,5 vuotta. Kaikki nämä asiat viittaavat sinne puolentoista vuoden päähän, mutta niitä on ollut pakko pohtia jo nyt, jotta tekee mahdollisimman oikean valinnan tässä hetkessä.

Puhumattakaan siitä, että ajatukset harhailevat jo tulevaan syksyyn ja opinnäytetyöhön. Aihe olisi mielessä, mutta on täysin eri asia, saako siihen tuulta alleen kesän aikana siinä määrin, että koulu sen hyväksyy opinnäytetyön aiheeksi. Olen kaksi vuotta haaveillut siitä, että saan tehdä itse ideoidun, innovatiivisen ja hyödyllisen opinnäytetyön valmiiksi annetun aiheen sijaan.

Kaikesta tästä stressistä huolimatta odotan esimerkiksi syksyä innolla. Odotan innolla sitä, jatkuuko nykyinen työsopimukseni syksyllä kesän tauon jälkeen. Odotan innolla, että pääsen tekemään lopputyötä ja saattamaan opinnot valmiiksi ja pääsen tekemään jokapäiväisesti sitä työtä, missä haluan olla hyvä ja mitä haluan tehdä. Ei sen voimaannuttavampaa tunnetta voi olla kuin tietää, että vuoden, puolentoista vuoden päästä oon valmistumassa siihen työhön, mikä oikeasti kiinnostaa. Jokainen päivä töissä kannustaa itseäni saamaan ne paperi ulos koulusta mahdollisimman pian, jotta voi tehdä vaan sitä työtä eikä ainoastaan etäpäivinä. Ja mikä toivottavasti on mahdollista ja parasta, valmistuneena pystyn vaikuttamaan työhöni.

Periaatteessa kaikki toimintamme melkeinpä tähtää tulevaisuuteen. Kaikki tässä hetkessä tehdyt päätökset ja teot vaikuttavat tavalla tai toisella tulevaisuuteen. Joten siksi sen sunnnittelua ei voi täysin sulkea pois koskaan. Se suunnittelu ei saisi kuitenkaan peittää sitä. että myös nyt tässä hetkessä tapahtuu asioita. Elämää eletään, ei vain suunnitella. Suorituslähtöinen yhteiskuntamme ei aina vain tee siitä niin helppoa.


maanantai 7. maaliskuuta 2016

Taas yksi maanantai

Maanantait on tosi ristiriitaisia päiviä. Pitkään aikaan silloin ei oo itsellä ollut koulupäivää, mutta miehen ahdistus maanantaista tarttuu, ja onhan se järkytys taas viikonlopun jälkeen herätä herätyskelloon. Maanantait pitää sisällään yleensä töitä, ehdottomasti salilla käynnin ja usein siivoamista, jos työvuoroa ei ole sattunut ilmaantumaan.

Tänäänkin pahuksen kello soi 6.30. Heti alkajaisiksi piilari tippui silmästä ja sukat oli jääny illalla olohuoneeseen, joita sain sitten pilkkopimeässä ettiä törmäillen sohvan kulmiin ja puoliksi kiinni olevaan oveen. Käytin aamu-unisen koiran ulkona ja laitoin itselleni aamupalan ja kamat kuntoon salia varten. Juuri kuin mieheni kello alkoi soimaan oli hänelle vartavasten tehty munakas valmiina lautasella (nakkien kera tietenkin) ja tungin jäähtynyttä puuroa omaan suuhuni. Ei mikään paras aamu, mutta toinen puolisko oli iloinen spesiaaliaamupalasta, jonka takia olin herännyt varttia aikaisemmin kuin yleensä.

Sali on kuitenkin sellainen paikka, missä aamu kuin aamu saa uuden lähtölaukaisun. Maanantait erityisesti. Koska maanantaisin lataan painoja lisää, revin astetta enemmän ja härnään lihaksia aavistuksen verran kovempaa kuin edellisellä viikolla. Joten astuessani kello 9.01 salilta ulos, aloitin niin sanotusti toisen aamuni. Se pitikin sitten sisällään hieman paremman aamupalan, hieman rentoutumista ja vähän kouluhommien tekemistä.

Erehdyin ennen kauppareissua piipahtamaan keskustassa korutarvikeliikkeessä, ihan vain kummitytön lahjatarvikkeita katsomassa. Samalla muistin, että minun tulisi siivota korutarvikelippaani pois kirjoituspöydältä, jotta mieheni pääsisi asentamaan tietokoneen näyttöä siihen. Kotiin päästyäni valmisauduin jo siivoamiseen, kunnes jotenkin ihmeellisesti päädyin värkkäämään pitkästä aikaa koruja. Hups.

Tällaisia niistä tuli:




Lisäksi valmistui kaksi paria korviksia, mutta niistä en kuvia vielä räpsiny, kun ovat kuivamassa.

Niin se maanantaikin siis tuli ja meni.
Jostain syystä tänään se ei ahdistanut niin paljoa kuin yleensä. Tosin on myös ihan eri asia nousta herätyskellolla salille ja etäpäivään kuin kouluun tai töihin. Voi ainakin suunnitella menevänsä takaisin nukkumaan salin jälkeen, vaikka harvoin niin tuleekin tehtyä...

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

I'm Back?

Edellisestä postauksesta onkin kulunut aikaa... no, liian kauan?
En edes tiedä syytä, miksi tekstiä ei ole tullut. Luultavasti ollut vaan liian paljon kaikkea muuta, ettei ole voinut keskittyä tähän.

Mihin se aika kuluu?
Oma elämäni tuntuu olevan aikamoista rutiinia nykyisin; arjet ovat täynnä koulua, koulutehtäviä, töitä, salikäyntejä, ja illat ovat löhöämistä ja kotitöitä sekä milloin mitäkin omaa tekemistä. Samaa, mitä jokaisen opiskelijan ja aikuisen arki sisältää.

Aika kuluu myös isommassa mittakaavassa. Opintoja on jäljellä enää vajaa kaksi vuotta. Miehen kanssa tulee yhteiseloa kohta neljä vuotta täyteen. Pieni kummityttöni täyttää ihan pian jo kuusi vuotta. Ja tuo koiranryökäle täytti ennen joulua jo kolme ja on muka aikuistumassa.


Elämän hienous on siinä, että aika kuluu, kävipä mitä tahansa. Ihan sama, mitä kriisejä, vaikeita aikoja, tapaturmia tai ylitsepääsemättömiltä tuntuvia asioita tapahtuu, aika menee kuitenkin koko ajan eteenpäin, jolloin ne ikävätkin asiat jossain vaiheessa pakosti jäävät kauemmaksi ja kauemmaksi. Ja mitä hyviin asioihin tulee, niiden kanssa on mukava kuluttaa aikaa ja tuntea onnellisuutta.

Tämä aika tässä edellisen postauksen ja tämän välissä on pitänyt sisällään lukuisia askarteluprojekteja, lukuisia mietteitä, jotka on jäänyt kirjoittamatta ylös sekä monia, monia valokuvia. Onneksi tässä kiireen keskellä on keretty lomailemaan hiihtoloman merkeissä.

Olenkin erityisen iloinen siitä, että ruutininomaisen arjen keskelle mahtuu erilaisia viikonloppuja, jotka pysäyttävät rutiinin edes hetkeksi erityisyydellään; on se sitten elokuvissa käynti, reissu tai illanistujaiset kavereiden luona!

Jospa tämä blogikin tulisi takaisin osaksi arkeani, nyt kun kevätaurinko alkaa kurkkimaan pilvien takaa ja aletaan pikkuhiljaa kuoriutumaan enemmän ja enemmän pois neljän seinän sisältä talvihorroksesta.