Itse en voi puhtain sydämin sanoa, että vihaisin ruotsia. En vain osaa sitä. Koko yläasteen ruotsin tunneilta muistan negatiivisen energian ja paasauksen siitä, kuinka tärkeää jokaisen suomalaisen on osata ruotsia. Lukion ruotsin kirjoituksissa motivaatio ei ollut enää kuin vieno varjo aikaisemmasta. No, viisi vuotta siitä myöhemmin muutin Turkuun ja ajattelin, että nyt varmasti on sitten pakko osata sitä ruotsia niin kuin se opettaja aina valisti. Pyh, en ole käyttänyt edes kaupan kassalla työskennellessäni kertaakaan tänä aikana ruotsia. Vasta vuosi sitten tuli ensimmäinen tilanne, missä olisin voinut tehdä loistavan vaikutuksen osaamalla ruotsia, kun kaveripiiriin tuli ihka oikea ruotsalainen kaverin tyttöystäväksi. Sitä ennen riitti, että osasin muutaman sanan, mitä suomenruotsalainen kummityttöni sekoittaa muuten suomenkielisiin lauseisiin ja että hänen ristiäisissään ymmärsin oikeassa kohdassa valella hänen päätään vedellä. Enkä voi sanoa, että vieläkään tunnen tarvitsevani ruotsia, sillä kaverin tyttöystävänkin kanssa puhekieleksi muodostui heti englanti, koska kukaan muukaan meistä ei osaa ruotsia.
Hieman ehkä yliammun, kun sanon etten osaa ruotsia. En siis osaa puhua ruotsia, ymmärrän sitä kyllä jonkinverran. Paitsi osaan sanoa lauseen jag talar inte svenska, mutta sitä ei kuulemma lasketa, koska jokainen suomalainen osaa sen sanoa. Miksi en osaa? Ensinnäkin kielipääni ei ole mikään järjen hyvä, mutta toisekseen se yläasteen paasaus pakkoruotsista ja pakosta osata sitä oli isossa ristiriidassa siihen, miten ruotsia meille opetettiin. Jos minulle heittää ruotsinkielisen verbin, osaan kyllä todennäköisesti taivuttaa sen oikein jokaisessa aikamuodossa. Jos minua pyydetään muodostamaan lause, jossa on enemmän kuin viisi sanaa, luultavasti kolmannen sanan jälkeen alan änkyttämään. Sanavarasto. Sitä ei meikäläisellä ole. Verrattuna englanninkielen opetukseen, ruotsin opetus oli naurettavaa. Aivan kuin opettajammekin olisi vihannut koko kieltä. Enkä kiellä, etteikö oma kiinnostuskin olisi siinä iässä ollut heikompi, mutta jostain kumman syystä minusta tuli kuitenkin ihan tyydyttävä englanninkielen osaaja samassa iässä.
Nyt ammattikorkeassa ruotsinkurssimme aloitettiin puhumalla pelkästään ruotsia. Ja tuloksena koko luokka hiljeni ja suut loksahtivat auki ennen kuin alkoi supina ''mitä se opettaja just sano''. Silloin huomasin, etten ollut yksin. Englanninkurssilla pärjättiin lähes tulkoon ilman suomenkieltä kokonaan, ruotsinkurssilla sama ei onnistu. Jokainen suomalainen ei tosiaankaan osaa ruotsia.
Pakkoruotsi, pitääkää se. Mutta opettakaa sitä kuin mitä tahansa muutakin kieltä. En kiellä, etteikö ruotsia olisi hyödyllistä jokaisen suomalaisen osata, ihan samalla tavalla kuin englantiakin olisi jokaisen hyvä osata nykymaailmassa. Olemme ehkä virallisesti kaksikielinen maa, mutta käytännössä väittäisin, ettei iso osa väestöstä ei osaa sujuvaa ruotsia.
Nyt, kun itse taistelen virkamiesruotsin kanssa, olen huomannut, että ne yläasteen opit palautuvat mieleen, mutta alunperinkin vajaata sanavarastoa on työlästä kartuttaa tässä vaiheessa, kun minulta oletetaan, että osaisin jo perussanaston ja voisin siirtyä ammattisanastoon. Hiljaa hyvää tulee ja harjoitus tekee mestarin, mutta hyvä pohja auttaisi paljon. Eikä moniakaan motivoi se tieto ja tunne, etteivät he tarvitse ruotsin kieltä juurikaan. Itse voin motivoida itseäni sillä ajatuksella, että ehkä vielä joku päivä voin käydä ruotsinkielisen keskustelun ruotsalaisen tuttuni kanssa, ellei hän sitten opi suomea nopeammin kuin minä ruotsia.
