Projektit hyllyllä

Viimeinen viikko on kulunu rajusti koulutehtävien parissa, jälleen kerran. Oppimispäiväkirja on täyttänyt kaikki kirjoitustarpeet paremmin kuin hyvin, joten blogin puolella on ollut hiljaista. Se ei toki tarkoita, ettenkö olisi mitään muuta tehnyt kuin opiskellut.

Tänä vuonna otin itseäni niskasta kiinni paljon normaalimpia aikaisemmin Joulun suhteen. Moni on varmasti huomannut jo sanat 'joululahta' ja 'tonttupaja' niin täällä blogin puolella kuin Facebookinkin puolella. Vuoden teemana on taas tehdä mahdollisimman moni lahja itse. Se ei aina ole se helpoin eikä etenkään nopein tapa saada lahjat kasaan. Opiskelun ohessa on kuitenkin kiva näpertää.

Nyt moni projekti on jäässä ihan vain sen takia, että tarvittavat langat alkavat olemaan loppu kokonaan. Tovin saa vielä lankoja odotella, mutta onneksi tässä välissä voi jotain pienempää tehdä. Ikean puunvärinen peili sai eilen decoupage lakan ja servettikuvion päällensä koristeeksi. Samoin muutamat korvakorut ovat valmistuneet pukinkonttiin. Suurin aikaansaannokseni on ollut tässä viime päivinä se, että olen saanut listattua lahjat, jotka pitää vielä tehdä tai ostaa. Ostettavilla lahjoilla ei vielä suurta hätää ole, siksi keskitynkin vielä marraskuun suurimmalta osin niihin, jotka teen itse. 

Iso tarvikepläjäys onkin toivonmukaan tulossa ensi kuun alussa, jolloin työpöytä täyttyy luultavasti keskeneräisistä tekeleistä ja projekteista hetkeksi. Alkuinnostus saa aina aloittamaan kaiken ja heti. Sitten huomaakin, että tässä olisi muutakin tehtävää arjessa, kuten koulu ja kotityöt, koira ja sosiaaliset suhteet. Kuntoilukin on tullut takaisin päiväjärjestykseen, joten sillekin pitää muistaa antaa aikaa. 

Tänävuonna odotan Joulua ihan eri tavalla kuin ennen, enkä edes tiedä miksi. Ehkä viime vuoden Joulun skippaus saa tänä vuonna odottamaan joulua astetta enemmän kuin yleensä. Vuosi sitten joulukuussahan karkasimme Joulua pakoon mieheni ja isäni kanssa Sveitsin Geneveen. Reissu oli mahtava ja oli kiva päästä pakoon joulustressiä. Tänä vuonna tuntuu (ainakin vielä) siltä, ettei Joulu stressaa. Ehkä yksi välivuosi normaalista Joulusta teki hyvää, ja tänävuonna voi taas innostua lahjoista, ruokamäärästä ja joulukorteista. Tänävuonna Joulumme on pääsääntöisesti Turussa, toki jossain kohti joulunpyhiä olisi mukava päästä kotikonnuille isän luo käymään. 

Jouluun on onneksi kuitenkin vielä aikaa. Tässä ehtii vielä monta kurssia koulua käymään ennen sitä ja stressaamaan, saako lahjat valmiiksi ja löytyykö toivotut tarvikkeet ajoissa. Koulu pitää mukavasti kiireellisenä, ei ole hetkeen tullut tilannetta, etteikö olisi mitään tekemistä. Toinen asia sitten onkin, kiinnostaaki kouluhommia sillä hetkellä tehdä. Motivaatiota on onneksi aika hyvin riittänyt aiheeseen kuin aiheeseen, joten mielellään puurtaa kiinnostavan aiheen eteen iltamyöhäänkin, kun sopiva mieliala sattuu päälle. 

Blogin puolella toivottavasti vilkastuu pikkuhiljaa uudestaan, ainakin lahjojen valmistuessa.

Punapäät eivät pääse...

... Helpolla. Ainakaan, jos väri ei ole päässä luonnostaan. 

Tässä kuukaisi sitten tuli laitettua punainen väri päähän pitkän haaveillun ja vaalennusprosessin jälkeen. Parin viikon jälkeen kävi yleinen huomio punaisen värin kanssa: punainen väri alkoi tummentua, hieman likaisen punaiseksi. Järkytyin, että tähänkö tämä punapäisyys jäi,  vaikka niin olin tykästynyt hiusväriin.

Onneksi meidän punapäiden elämää on helpotettu sävyttävien hoitoaineiden ja värishampoiden avulla.  Niinpä olen kuin olenkin saanut pidettyä värin nyt hyvänä ja kirkkaana! Käytän värisävytettä kahdesti viikossa kuiviin hiuksiin sekä joka hiustenpesukerta väriä kiinnittävää shampoota, joka on erityisesti tarkoitettu punshiuksisille ja mustahiuksisille. Täytynee silti ensi kuussa ihan värjätä uudesti hiukset kunnolla hiusvärillä.

Punapäisyys tuntuu olevan jonkinlainen muoti-ilmiö tänäsyksynä naisten keskuudessa.  Omalla kohdalla se on enemmän asenteen hakemista ulkonäköön, persoonan tuomista esiin ja vaihtelua.  Punapäänä on mukavaa. Värin hoitaminen on vain tuttua mustaa väriä työläämpää. Mutta sen arvoista!  

Syysloma

Syysloma alkaa olemaan kokonaan takana, ja omalla kohdalla lomasta ei paljoa ollut tietoakaan. Päivät kuluivat rattoisasti kouluhommia tehdessä, vaikka aamuisin toki sai hieman pidempään nukkua kuin yleensä. Mitään järin ihmeellistä ei siis tullut tehtyä, muutamaa kaveria nähtyä ja myöhempään valvottua. Joku onkin joskus sanonut, että lomailu on yliarvostettua... Omaksi ilokseni voin sentään sanoa, että ainakin on ollut tuottelias olo, kun on saanut paljon aikaiseksi. 

Toivoa sopii, että Jouluna saisi lomailla.

Muutamia kuvia tuli kuitenkin räpsittyä ystävän kanssa lenkkeillessä. Kuvat kuvaavat hyvin päiväaktiviteettejä, mutta koska koulukirjoista olisi ollut todella tylsä räpsiä kuvia, niin muistikortille tuli enimmäkseen tallennettua kuvia leikkihetkistä koiran kanssa. Onneksi säät suosivat edes muutamana päivänä, vaikka nyt nämä kaksi viimeistä päivää onkin kituutettu lenkit tihkusateessa. 

Syksy on siis virallisesti alkanut. Myös käsitybuumi omalta kohdaltaan on virallisesti startannut, puikot ja langat on kaivettu kesätauolta. Nyt viimeiset lomapäivät käytin ahkerasti yksin kotona ollessani väsännyt joululahjoja sukulaisten paketteihin. Listaa on tehty, mitä suunnitelmien mukaan kellekin tekisi, ja kirpputorivisiiteillä tullut hamstrattua materiaalia niiden toteuttamiseen. Illat pimenevät, joten mikäpä sen mukavampaa kuin sytyttää kynttilöitä, nauttia lämpimästä viltistä ja virkata/kutoa tai näprätä kuuman kupposen ääressä.

Aika näyttää, mitä ihmettä olenkaan saanut jo aikaiseksi! Facebookissa ehkä jotain vihjettä jo seuraajat saikin.

Helmiä, helmiä!

Tuli tuossa yhdessä vaiheessa jo mainittuakin, että olen ottanut uuden aluevaltauksen; rannekorut. Aluevaltaus lähti alunperin siitä, että sain pyynnön tehdä tietynlaisen rannekorun. Väri oli tiedossa ja ominaisuuksistakin sain heti hyvän kuvan, joten lähdin aika pian kiertelemään suosikkikorutarvikekauppaani ideoimaan.

Viikkoa myöhemmin tekele oli vihdoin valmis.

Tästä innostuneena päätin, että tätä voisi tehdä enemmänkin. Itse en ole niin kauhean kova pitämään rannekoruja, joten en ole paneutunut niiden tekemiseen niin paljoa aikaisemmin. Korutarvikeliikkeessä käydessäni näin kuitenkin paljon potentiaalisia ideoita. Helmien lisäksi löytyi kaikenlaista blingiä ja hopeaoitua koristetta sekä perinteisen nahka- tai kuminauharatkaisun lisäksi voi valita valmiiksi lukollisen narupohjan. Vain mielikuvitus on rajana!

Tänään, syysloman kunniaksi,  kävin läheisellä kirpputorilla kiertämässä. Sattumoisin huomasin palaavani kassalle parin helmipussin kera. En vain voinut vastustaa, kun löytyi niin kauniin värisiä helmiä, juuri omaan makuuni. Koska hintakaan ei ollut paha, valitsin yhteensopivia helmiä pari pussia tarkoituksena tehdä itselleni rannekoru. Pussit olivat sen verran isoja, että helmiä jäisi vielä ylikin esimerkiksi korviksiin tai toiseen rannekoruun.

Kotiin kun pääsin ja sain puurrettua muutaman tunnin kouluhommien parissa, päätin kokeilla, minkälainen koru helmistä tulisi. Aivan minun näköiseni!! Jospa tuohon tekisi vielä samaa sarjaa olevat korvikset...

Tilattu rannekoru päätyy omistajalleen, mutta nyt minulla on inspiraatio jatkaa rannekorujen parissa. Ja onpahan itselläkin nyt jotain,  mitä esitellä! 

Innostuksissani päätin  myös askarrella tilauskorulle pienen rasian pahvilaatikosta, jonka päällystin liimavesiseoksen avulla servetillä. Voin vinkkinä sanoa, että Toffifee- ja muut karkkipakkaukset ovat oivia kierrätysmahdollisuuksia tällaiseen! Kuvissa näkyvä mustavalkoinen pahvilaatikko on väsätty Toffifeelaatikosta. Kuvien laatu ei valitettavasti ole paras mahdollinen eikä tasainen, sillä osa kuvista on otettu kännykällä, osa tabletilla.

Eläinten puolesta

Sunnuntaina oli Turun eläinsuojeluyhdistyksen avoimet ovet, jonne suuntasimme miehen kanssa hyvän asian puolesta. Mukanamme veimme hoitolan koirille säkillisen ruokaa. Eläinhoitola ottaa vastaan aina lahjoituksia, niin ruokaa kuin tavaraa, mutta avoimet ovet ovat oiva mahdollisuus yhdistää hoitolaan tutustuminen ja lahjoitus samalla kertaa.

Turun eläinhoitola tuli meille tutuksi parisen vuotta sitten. Kohta kaksi vuotta sitten astelimme sinne ensimmäisen kerran tietämättä juuri mitään yhdistyksen toiminnasta.  Silloin menimme katsomaan paimen-/vetokoirapentuetta, joka oli tullut hoitolan huomaan hyvin, hyvin pieninä eläinlääkärin kautta. Vahinkopentue, joka haluttiin osittain lopettaa, mutta eläinlääkäri ei suostunut. Pentuja oli enää kaksi neljästä, vain yksi vailla kotia enää.

Me olimme suunnitelleet koiran ottamista jo tovi,  otettu yhteyttä bordercolliekasvattajiin ja kyselleet pentueita. Näissä nappuloissa oli bordercollieta ja alaskan malamuuttia. Emme voineet olla menemättä katsomaan jäljellä olevaa tyttöpentua, koska kuin kohtalon tahdosta,  vain tyttö oli jäljellä ja tytön nimenomaan halusimme. Nassikkamme oli tuolloin 8 viikkoa, temmelsi kodin saaneen veljensä kanssa hoitolan tiloissa. Olimme ottaneet selvää malamuutista rotuna, borderi olikin jo itselleni tuttu. Rakastuin heti: ruskeat silmät, sosiaalinen luonne, kippurahäntä ja leikkisät eleet.

Lähdimme hoitolalta sinäpäivänä hmyissä suin ja mietteliäänä. Seuraavana iltana soitin hoitollalle, ettei viimeiselle pennulle tarttenut enää etsiä kotia, se tulisi meille! Meille kerrottiin, ettei roduyhdistelmä olisi niitä helpoimpia ja että koirasts kasvaisi iso ja vahva. Me tiesimme sen jo. Borderin oman arvon tunto ja vahva luonne yhdistettynä malamuutin kovapäisyyteen ja fyysiseen voimaan vaatisi kuria. Olimme valmiita! Paimenkoira, jolla riittää kestävyyttä ja kasvaa isoksi turvaksi vierelle, emme voineet vastustaa. Viikkoa myöhemmin haimme pennun kotiin, ja tuossa se nyt makaa jaloissa melkein kaksi vuotiaana ja 20 kiloa painavampana vetojuhtana. Hetkeäkään en ole katunut, Bellasta kasvoi sosiaalinen ja lempeä koira älykkyydellä ja vahvalla luonteella höystettynä. Meille täydellinen!

Tuo visiitti ei jäänyt viimeiseksi. Kolmesti olemme käyneet sen jälkeen katsomassa toista koiraa hoitolalta Bellalle kaveriksi. Kahdesti olemme myös käyneet avoimilla ovilla ja kerran vain näyttämässä yhtä "joulukakaroista" hoitolan henkilökunnalle. Joka kerta hoitolaan mennessä tunnen kiitollisuutta siitä,  mitä olemme hoitolalta saaneet: perheenjäsenen. On siis mukava antaa tilaisuuden tullen jotain takaisin, vaikka jo koiran adoptoiminen eläinhoitolalta on auttamista hyvän asian puolesta.

Sunnuntaisesta visiitistä jäi hyvä mieli. Koirapuolella suurin osa asukeista oli ilmeisesti väliaikaisia asukkaita tai "henkilökuntaa". Kissoja sen sijaan valitettavasti oli paljon. Mutta niin oli tavara- ja ruokalahjoituksiakin. Ihmiset oikeasti välittävät. Eläinhoitola on hyvä vaihtoehto kysellä karvaista elämänkumppania, jos ei ole juurtunut rotukoiraan. Oma kokemukseni on, että seropi (eli sekarotuinen piski) on yhtä arvokas ja ihana kumppani kuin rotupi (rotupiski) ja voi olla aivan yhtä kaunis! 

Kaksin aina hauskempaa

Lyhyet koulupäivät ovat mukavia, kun iltapäivät voi hyödyntää tekemällä jotain hauskaa hyvässä seurassa. Raahasin viime viikolla yhden koulukavereistani suosikkikorutarvikeliikkeeseen, jossa häntäkin ilmeisesti puraisi inspiraatiokärpänen! Tänään siis hyödynsimme lyhyen koulupäivän uuteen korutarvikeliikevierailuun, jonka tuloksena molemmat palasi kotiini paperipussillinen sälää.

Joulu on ovella (no, onneksi ei ihan vielä sentään), joten pikkujoulu- ja joululahjat alkavat olla suunnittelun tarpeessa, ainakin jos ne meinaa väsätä itse. Osittain kutomispuikot ovatkin jo alkaneet viuhua, mutta kymmenen sukkaparia ei nappaa. Tämänpäivän teemana oli korvakorut. Itselläni niitä alkaa piisaamaan kohta ihan tarpeeksi, vaikkakin edellisessä postauksessa esitelty korvakoruteline tekeekin niistä entistä enemmän näkyviä elementtejä kodissamme. Nyt kuitenkin testasin hieman erilaisempia korvisvaihtoehtoja silmällä pitäen joulupaketteja. Omaksi iloksi nämä kappaleet kuitenkin päätyvät, joten tutut, turhaan urkitte, hih! 

Toisessa on hieman hempeyttä ja toisessa rock-asennetta. 

Ystäväni touhusi oman korvakoruprojektinsa parissa ja sai aikaiseksi niin ihanan parin, että kateus iski ja pakko kokeilla samaa tekniikkaa itsekin myöhemmin. Voin rehellisesti todeta, että parhaimmat ideat saa, kun menee korutarvikekauppaan pyörimään lukuisten helmien, nappien, nuppien ja sälän sekaan! Nyplärin taivas. Ja nyplärillä tarkoitan nyt ihmistä, kuten minä, joka tykkää näpertää ajoittain kaikkea pientä. Ehdottomasti parasta päivässä oli yhdessä tekeminen ja hihittely näpräämisen ohessa. 

Omaa jännitystäni lisää tosiasia, että tässä sivussa meikäläisellä on tilaustyö pöydällä, vielä vähän vaiheessa. Helmet on valittu ja koottu, muut tarvikeet on valmiuksissa, nyt pitää vielä saada itselle täysi tohina ja itseluottamus päälle, että siitä tulee parempi kuin hyvä. Nimittäin ensimmäinen rannekoru aikoihin. Ja ensimmäinen tällä kyseisellä tekniikalla. Toivonmukaan saan (muistan) ottaa valmiista tekeleestä sitten aikanaan kuvan todisteeksi onnistumisesta. Tenttisuma kun tästä helpottaa, niin keskityn tähän hieman kauemman aikaa vievään projektiin täysin tehoin.

Mistä tulikin mieleen, että nyt tenttikirja vielä hetkeksi käteen ja kertaamaan.