Pienenpieni tarina

''Älä lähre mihenkkas ennen ku Föri on kii kaijas''... Sillä Föri kertoisi tarinaa, jos voisi.

Jos Turun vanha lautta osaisi kertoa asioita, se kykenisi kertomaan kahden ihmisen tarinan, heidän matkansa kohti yhteistä elämää.

Föri liukui rupsuttaen tavalliseen tapaansa ''tälle puol jokkee'' kyydittäen varsin merkityksellistä ajatusta mukanaan. Kukaan ei voinut tuolloin tietää, kuinka tuo merkittävä ajatus kävisi toteen, toiveita tosin oli, ainakin kahdella. Kyydissä oli mies. Vastakkaisella rannalla odotti tyttö, varsin ujolla päällä, jännittyneenä. Ei uskaltanu katsoa Föriin. Tuijotteli vain jokeen, vähän vilkuillen lähestyvää lauttaa.

Kun Föri oli kii kaijas, kaksikko tapasi. Jätti Förin epätietoisuuteen siitä, miten ilta sujui. Kaksikko jatkoi matkaansa joen vartta, kauemmaksi Förin olinpaikasta.

Vaan seuraavana päivänä Föri koki yllätyksen. Liekö yllätys sinänsä, mutta vastauksen. Hänen kyytiinsä hyppäsi tuo sama mies kuin edellisiltana. Ja vastarannalla odotti tuo tyttö. Nämä tapaamiset jatkuivat, Föri sai harvasen ilta todistaa näiden kahden ihmisen kohtaamista. Tahti pysyi samana: Mies hyppäsi vanhan lautan kyytiin, ja tyttö odotti vastarannalla. Enää ei pelännyt katsoa Föriin.

Eräänä aamuna Förin uteliasuuden herätti odotettava muutos: hän kyyditsi kumpaakin, kaksikko yhdessä oli hypännyt oranssin lautan kyytiin. Kauppakassi kädessä he istuivat Förin penkeillä vierekkäin. Jatkoivat matkaansa yhdessä ''tuol puol jokkee''. Tämä yleistyi. Heitä harvoin näki erillään kyydissä, joskus aamupäivisin tyttö matkasi yksin omalle puolelleen jokea, mutta aina vain harvemmin.

Sitten alkoi se aika, kun Föri sai kantaa enemmänkin kuin tämän kaksikon. Nyssykkää oli mukana monenmoista, muovipussia, reppua, laukkua... Omaisuutta siirrettiin vähitellen joen toiselta rannalta toiselle.

Föri puuskutti päivästä päivään reittiään. Kaksikkoa näkyi harvemmin, ja aina yhdessä. Oli selvää, miten tarina oli saanut onnellisen lopun. Välillä seisoessaan ''tuol puol jokkee'' Föri näki kaksikon kävelevän käsikkäin rantakadulla. Föri halusi uskoa, että hänellä oli ollut suuri rooli tuon parivaljakon alkutaipaleilla. Halusi uskoa, että kaksikko muistaisi hänet vielä vuosien, vuosien jälkeenkin lauttana, joka kuljetti heidät toistensa luokse.

Föri ei ehkä ollut syy näiden kahden tapaamiseen, mutta se toimi ikäänkuin viestintuojana. Kuljettajana. Muuttoapuna. Ja Föri tietäisi sen, jos se osaisi kertoa tarinaa...

Kesä tuli, kesä meni?

Kesä kruunaa itselleni aina vuoden. Vaikka siitä ei ala uutta vuotta, se aina aloittaa jollain tavalla uuden jakson ja päättää toisen.

Olen huomannut turkulaistuneeni erittäin vahvasti viimeisen puolen vuoden aikana. Tästä kaupungista on tullut koti. Enemmän koti kuin mistään muusta paikasta. Olisiko jatkuva vuosittainen muuttamiseni tässä? Alkaisiko tämä syksy ilman muuttoa? Tuskin. Muutto on suunnitteilla, mutta paikkakunta pysyy. Olen todellakin asettumassa aloilleen.

Opiskeluasiat jatkuvat niin kuin tähänkin asti: vuosi kerrallaan ilman täysin varmuutta ensivuoden suunnasta. Mutta elämää pitää elää sellaisena kuin se meille tarjotaan. Eikä tässä kummemmin valittamista ole.

Kesä on mennyt siivillä. Vastahan sitä tunsi kevään ensi auringon kasvoilla... Kesästä on tosiaan nautittu tänä vuonna! Ilmat ovat suosineet piknikkejä ja kävelyjä. Mökkikeliä saa hieman harmitella, kun sattui sateinen päivä Keski-Suomessa. Suunnitellut kesäreissut on tehty ja yksi spontaanikin matka. Loppukesän pitäisi tuoda mukanaan ainakin muutaman pienemmän reissun.

Koko kesä on ollut alkua sille, että asetun aloilleni. Nyt en malttaisi odottaa sitä. Olen innoissani siitä, ettei ympäristöni taas vaihdu, ettei kaupunkini muutu taas toiseksi eivätkä ihmiset ympärilläni taas muutu. Olen kuulemma alkanut jopa puhua paikallisella murteella...! Olen löytämässä paikkani.

Kesä on taas kasvattanut omalta osaltaan. Ja se on taas ollut jonkin aivan uuden alku!

Mikä sen kauniimpi kuin kesäyö.