torstai 26. huhtikuuta 2012

Mielijohteita.

Kaikkein parasta elämässä on se, ettei koskaan tiedä, mitä se tuo tullessaan. Tähän astisen elämäni parhaat asiat ovat olleet sattumia, ei suunniteltuja asioita. Monet niistä olisivat luultavasti jääneet tapahtumatta, jos en olisi antanut vain mennä.

Olen nostanut spontaaniuden jälleen elämääni. Ja rakastan sitä tunnetta, että teen tai keksin jotain hetken mielijohteesta! Tällä hetkellä en pysty enkä halua suunnitella elämääni kovin pitkälle. Toisaalta nyt sellaiseen ''ajattelemattomuuteen'' on hyvät puitteetkin. En tiedä, mihin tieni vie syksyllä. En tiedä, asunko ensi syyskuussa yksin vai jonkun kanssa. En tiedä, tuovatko pääsykokeet minulle mahdollisuuden erilaiseen vuoteen kuin nyt. Myös kesä on pitkälti vapaa lukkoon lyödyistä suunnitelmista. Nyt on aika vain mennä, katsoa ja elää! Se, etten tiedä, mikä elämäntilanteeni on esimerkiksi neljän kuukauden kuluttua, voi pelottaa. Päätin ottaa sen kuitenkin tilaisuutena elää tässä hetkessä. Kyllä minä sen neljän kuukauden kuluttua huomaan, mihin olen päätynyt. En kuitenkaan halua joutua katumaan jotain, mitä olen jättänyt tekemättä. Haluan kokea ja tuntea eläväni! 

Tiedän, että huomenillalla pakkaan laukkuni. Tiedän, että nousen lauantaiaamuna junaan. Mutta en tiedä tälläkään hetkellä täysin varmasti, mihin se juna vie ja missä nousen pois. Ja se on mahtavaa! 

On toki myös asioita, jotka pitävät minut niin sanotusti arjessa kiinni. Kun palaan tuolta parin päivän reissulta, pääsykoekirjat odottavat minua pöydällä. Ja minä avaan ne jälleen. Se ei silti poista sitä, ettenkö hetkeksi olisi karkoittanut arjen tomut harteiltani ja antanut junan viedä vain jonnekin! 


maanantai 23. huhtikuuta 2012

Aika.

Joskus on päiviä, jolloin aika matelee. Päivä tuntuu pidemmältä kuin siltä reilulta kahdeltatoista tunnilta, jonka yleensä olen hereillä. Kelloa tulee seurattua niin usein, ettei viisarit tunnu liikkuvan yhtään. Eikä ankea sää auta yhtään. Sitä odottaa viikonloppua. Ja sitä, mitä viikonloppuna voisi tehdä. 

''Ajan tuhlaaminen on osa elämää''. Yksi aforismi, jonka löysin tänään selaillessani eri sivustoja, tuhlatessani aikaani. Voiko aikaa tuhlata? Se kulkee omaa tahtiaan ja me sen mukana. Tuhlaaminen kaiketi viittaa siihen, miten me sen ajan käytämme.  Tämän päivän ajasta, siitä arvioidusta kahdestatoista tunnista, suunnilleen kolme tuntia meni tieteiskirjojen lukemiseen, kaksi tuntia kauppareissuun ja loput sekalaiseen tekemiseen (syömiseen, verkkosivujen selailuun, sähköpostin kirjoitteluun ja sosiaaliseen mediaan). Väsyneisyys vaikuttaa kenties siihen, että aika kuluu hitaasti. Jos sitä huomenaamuna nukkuisi pidempään?

Pitäisi vaan muistaa, että aika kuluu koko ajan. Ja yhtäkään minuuttia ei saa takaisin. Toivottavasti muistan tuon tasan kuukauden päästä istuessani pääsykokeessa. 

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Sanat kiertää kehää

''Like a broken record, it repeat itself.
Like a wheel... and round and round it goes.
It's like we're on a path, on a path to nowhere.
Running out of time, running out of passion. ''

- Pain; Let me out

Joskus tuntuu, että kaikki vain kiertää kehää,
ympyrää, joka ei koskaan täysin sulkeudu,
että kaikki vain jollain tasolla toistaa itseään,
ettei valittu tie tunnu johtavan mihinkään.
Että samat sanat toistavat vain itseään.

Joskus tuntuu, että elämä vain jumittaa,
pysyy siinä, missä se on jo tovin ollut. 
Ja että samat tilanteet toistuvat uudestaan ja uudestaan.
Kuin oravan pyörä, josta pitäisi päästä pois,
löytää ratkaisu, joka lopettaa kehän. 

Ratkaisu voi löytyä siitä,
että tekee jotain, mikä ei ole itselle tyypillistä.



keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Sävelten voima on rajaton

Tie sydämeen käy musiikin kautta.

Pistän musiikin soimaan ja mietin, mitä se minulle kertoo. Sitä voi kuunnella ainoastaan melodiaa, vain lyriikoita tai koko kokonaisuutta. Kyseinen kappale oli yksi niistä, jotka minulle on vastikään esitelty. Se ei välttämättä ole täysin omaa musiikkimakuani vastaavaa, mutta se kertoo jotain ihmisestä, joka ensimmäiseksi laittoi minut kuuntelemaan sitä. Ja kun tulen kuuntelemaan sitä kappaletta, tulee kyseinen henkilö mieleeni. Huvittavaa kyllä, omaa musiikkimakuani vastaa harva ystävieni kuuntelema musiikki. Silti pidän niistä. Juuri edellä mainitusta syystä: ne tuovat ystäväni mieleeni, vaikka he olisivat kuinka kaukana. 

Musiikki voi motivoida, antaa voimaa ja jaksamista suorittaa vaadittu tehtävä loppuun. Pukuhuoneissa soi usein joku mahtipontinen musiikki luomaan voittajafiilistä. Musiikki voi rauhoittaa, auttaa nukahtamaan ja saada paremmalle tuulelle.Se voi myös auttaa ilmaisemaan tunteita. Joskus löytää lyriikat, jotka kertovat paremmin sen, mitä omalla sisimmässään ajattelee. Musiikki saattaa tuoda mieleemme hetkiä, tapahtumia ja ajanjaksoja, jotka ovat takanapäin, mutta muistamisen arvoisia. Joskus jopa hetkiä, joiden muistaminen satuttaa. Onhan musiikki myös tapa viettää aikaa ihmisten kanssa. Sen voimaa on mahdoton ennustaa, helppo aliarvioida. 

Raskaampi musiikki on arkeani. Se saa minut rentoutumaan, hyvälle tuulelle ja ajatukset muualle. Joskus se myös heijastaa tunteitani. Rauhallisempi musiikki kuitenkin yleensä tekee tuon tehtävän. Niiden sanoitukset, melodia ja yleisfiilis ovat mahdollisesti herkempiä, joten niistä löytää nopeasti yhteensopivia osia omaan tunnetilaansa. Yhdessä ne täyttävät elämäni, luovat yhteyden ihmisiin ja pitävät yllä muistoja.

Because every moment has its music.