perjantai 25. marraskuuta 2011

Valoa tunnelin päässä

''Spinning,
laughing,
dancing to her favorite song,
a little girl with nothing wrong is all alone.
Eyes wide open,
always hoping for the sun.
And she'll sing 
her song
for everyone that comes along.
Fragile as a leaf in autumn
just falling to the ground without a sound.''


- Norah Jones

Kaikki ei aina ole siltä, miltä näyttää. Kaikki hyvä ei aina ole niin hyvää, vahva niin vahvaa ja kaunis niin kaunista. Kaikki huono ei ole aina niin huonoa, särkyvä niin särkyvää tai lopullinen niin lopullista. Sanoisin, että ihminen muodostuu palasista. Jos yksi palanen on särkynyt, se ei tarkoita, etteikö särö olisi korjattavissa. Saattaa mennä vain aikaa ennen kuin muut palaset asettuvat tarpeeksi oikein tukeakseen sirpaleista osaa niin, ettei kokonaisuus hajoa. 

Kuuntelin Norah Jonesia ensimmäisen kerran eläessäni viime maanantaina ystäväni luona. Ja jostain syystä näin lyriikoissa vivahduksen itsestäni. Pessimistisyyden takana on piilotettua sinisilmäisyyttä, joka hakee toivoa ja hyvää elämästä ja ihmisistä. Ikävuosien takana on edelleen joskus se pieni tyttö, joka kaipaa turvallista syliä. Hillityn ujouden takana piilee energiaa, joka odottaa vapautumistaan tanssiin ja halu, joka käskee kokeilemaan kaikkea uutta. Pieni tönäisy, niin hymy palaa. Pieni kehotus, niin spontaanius tulee esiin. Muutama hyvä ystävä, niin arkeen tulee juhlaa!

Edellisten seitsemän päivän aikana en ole moneenkaan otteeseen kerennyt potea yksinäisyyttä. Toivon mukaan yhtä hymyilyttäviä viikkoja on tulossa lisää! Jospa ainakin vähäksi aikaa riittäisi energiaa ja positiivista mieltä!


torstai 17. marraskuuta 2011

Harmaa päivä...

''Such a lonely day shouldn't exist. It's a day I'll never miss.'' 
- System of Down, Lonely day


Joskus on päiviä, jolloin saa pakottaa itsensä sängystä ylös. Joskus on aamuja, jolloin edes kirkas auringonpaistekaan ei saa hymyilemään. Joskus on iltoja, jolloin edes väsymys ei saa nukahtamaan. Päivä käy raskaaksi, kun yö ei ole tuonut lepoa. Pävä käy pitkäksi, kun aamu herättää liian aikaisin ja iltaa venyttävät ikävät ajatukset. Silloin on elettävä tunti kerrallaan. Muistettava, ettei ole mahdollisuutta luovuttaa. Mietittävä, että alamäkeen kuljetaan aina nopeammin, kun ylämäki vaatii enemmän aikaa ja voimavaroja. On lohdutettava itseään sillä, että kaikille sattuu harmaita päiviä.

Kaikille sattuu heikkoja hetkiä ja yksinäisiä päiviä. Kun suosikkimusiikki ei tuo lohtua, on lähdettävä sitten vaikka sateeseen seisomaan, jos sillä saa huuhdottua edes osan kyynelistä pois. Kenties hetken kuluttua ei enää tunnista, mitkä ovat kyyneliä ja mitkä sadepisaroita. Kun hyvä romaanikaan ei piristä, on kirjoitettava sitten kai oma. Sellainen, joka sopii siihen hetkeen parhaiten, olkoon kuinka dramaattinen tai surullinen.

Joskus sen alamäen on vaihduttava ylämäeksi. Joskus sen auringon on paistettava risukasaankin. Joskus sen harmaan päivän on väistyttävä värien tieltä. Ja ennen kaikkea, joskus on vain yritettävä uskoa kaikkeen tuohon. Pienikin pilkahdus valoa päivässä tekee raon harmaaseen sumuun.


torstai 3. marraskuuta 2011

Onnellisuuden reseptiä etsimässä

Suklaa, musiikki, hyvän ystävän seura vai yllättävä puhelu? Mikä tekee ihmisen onnelliseksi? Onko se mikään edellä mainituista vai kaikki?

Onnellisuus ei ole mikään pysyvä tila, joka pysyy ja voi hyvin, kun sen kerran tavoittaa. Parhaiten onnen kai löytää etsimällä ja tavoittelemalla sitä. Olkoon se sitten talven ensilumihiutale tai pala tummaa suklaata, auringonpaiste aamulla tai suosikki kappale radiosta. Joskus se voi olla tekstiviesti joltain tärkeältä ystävältä tai valokuva, joka putoaa unohdetun kirjan välistä. Ei se välttämättä paljoa vaadi. Nuo tuovat lähinnä hetkellistä onnea. Mitä sitten tarvitaan, kun halutaan pysyvämpi onnellisuus? Purkkiin onnellisuutta on vaikea varastoida, jostain syystä onnellisuus hupenee, jos sitä ei hyödynnä heti. Luin muutama päivä sitten eräästä tieteellisestä lehdestä, että onnellisuutta on tutkittu, ja onnellisuus kuulemma perustuu pitkälti onnistuneisiin ihmissuhteisiin. Voisin hyvin kuvitella tuon oleva totta. On tullut myös huomattua, että toisen onnellisuus voi heijastua itseensä ja tehdä omankin olon paremmaksi.

Keskustelin aiheesta vähän aikaa sitten yhden ystäväni kanssa. Pohdimme, miten selviäisimme kuluvasta vuodesta mahdollisimman hyvin ja saisimme itsemme tuntemaan edes hieman tyytyväisemmäksi ja sitä myöten onnellisemmaksi. Ystäväni antoi neuvoksi paiskia töitä sen minkä kerkeää, niin ei jää aikaa murehtia muita asioita. ''Raha ei ehkä tee onnelliseksi, mutta se antaa turvaa'', hän lisäsi. En tiedä, kuinka paljon haluan olla tuossa asiassa samaa mieltä. Itse kun en ole koskaan pitänyt rahan määrään minään mittana onnellisuudelle tai tyytyväisyydelle. Kyllähän se tiettynlaisia takeita antaa sille, että pärjää ja pystyy elämään. Otin kuitenkin ystäväni neuvosta vaarin ja alotin paiskimaan töitä niin paljon kuin pystyin. Vaikea sanoa, olenko yhtään sen onnellisempi, mutta ainaki tekemistä riittää - ja osaltaan sekin tekee jo onnellisemmaksi. 

Tässä muutaman viikon kovan yrityksen tuloksena totesin, että isoja onnellisuuden tekijöitä odotellessa pienet, yllättävät asiat ovat mukavia piristyksiä. Niitäkin joutuu joskus tosin etsimään, joskus ne tulevat ihan itsestän silmien eteen. Joskus synkkyys voi olla liian syvä, jotta mikään pieni asia sitä valaisisi edes hetken, mutta siihen syvyyteen ei kannata tahallisesti upottautua, jos on mahdollisuus päästä pois. 

Sanotaan, että ihminen on oman onnensa seppä, että jokainen tekee onnen itse itselleen. Joskus siihen kuitenkin tarvitaan toista ihmistä. Joskus siihen tarvitaan jotain, joka ei ole itsestä kiinni. Ja joskus siihen vain tarvitsee sen, että antaa itselleen luvan olla onnellinen.